Henkilökunta

Tutut eläinlääkärit ja henkilökohtainen palvelu ovat vahvuuksiamme.

Erica Lindell

Eläinlääkäri

Toteutin elinikäisen haaveeni ja perustin Pieneläinklinikka Veterican puolisoni kanssa Kirkkonummelle vuonna 2011.

Olen aina ollut erityisen kiinnostunut silmäsairauksista, joiden parissa myös tällä hetkellä täydennän koulutusta. Sain praktiikkaoikeudet vuonna 2008 ja valmistuin eläinlääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2009. Olen jatko kouluttaunut myös hammaskirurgiaan.

Perheeseemme kuuluu mieheni Kristian, pojat Benjamin ja Bruno sekä tyttäreni Bea. Kaikenkarvaiset ystävät perheessämme ovat Fiona-mäyräkoira, labradorinnoutaja Masi, kiharakarvainen noutaja Ninja, Lancasterin heeleri Dolly sekä marsut Loyd ja Pertti. Muistoissamme säilyvät rakkaat dobermannit Fanny ja Fancy.

Linda Länsiö

Eläinlääkäri

Olen valmistunut 2010 Helsingin Yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta ja tehnyt käytännössä ainoastaan pieneläinpraktiikkaa siitä lähtien. Olen tehnyt paljon sijaisuuksia ja työkokemusta on kertynyt erityyppisiltä klinikoilta ympäri Suomea. Olen työskennellyt Vetericassa jo kymmenen vuotta sitten ja oltuani muutaman vuoden muualla palasin klinikalle keväällä 2021. Päivätyön lisäksi teen myös päivystysvuoroja vantaalla.Kiinnostukseni on sisätaudeissa ja olen aloittanut siihen liityvän syventävän jatkokouluttautumisen syksyllä 2022.Kotona vauhtia elämään minulle ja miehelleni tuovat kaksi vielä alle kouluikäistä lasta ja kaksi jo seniori luokkaan päässyttä koiraa, Paukku ja Niitti. Aktiivinen koiraharrastus on tällä hetkellä tauolla, mutta tavoitteena on palata siihen muutaman vuoden kuluttua

Kristian Lindell

Klinikkamanageri | Klinikkaeläintenhoitaja

Olen yrityksemme toinen perustajista ja kouluttautunut klinikkaeläintenhoitajaksi.
Hoidan kirurgisten ja nukutusta vaativien toimenpiteiden anestesiavalvonnan. Työhöni kuuluvat myös kaikki klinikan hallinnolliset tehtävät tilauksista asiakaspalautteisiin. Perheeseemme kuuluu Vaimoni Erica, pojat Benjamin ja Bruno sekä tyttäreni Bea. Kaikenkarvaiset ystävät perheessämme ovat Fiona-mäyräkoira, labradorinnoutaja Masi, kiharakarvainen noutaja Ninja, Lancasterin heeleri Dolly sekä marsut Loyd ja Pertti. Muistoissamme säilyvät rakkaat dobermannit Fanny ja Fancy.